Sanotukset

Muanpiällinen helevetti

Kurjuuvven valssi

Elokuulla korjoon kuollutta vilijoo, syyssatteet alako jo kesäkuulla
Kotväkj´ itköö pirtissä hilijoo, taetaa talavella näläkä tulla
On mutasta velliä pellot täännä ja työhevosen valjaattii poekki
Et vittu sitä paskoo millään kiännä, taetaa tuoni korjata kaekki

Vuojenajat hilijoo tulloo, elämänlanka haarastuu
Taejjan perkele tarttuva pulloon, ku jokkaenen meistä saerastuu
Sato mänj´ pilalle ruuattii loppuu, toevos jo vaehteluva viärälle siälle
Nuapurit kuolj’ isorokkoon, joettii tuluvii pellon piälle 

Ensjlumi tulloo hiutaleet puttoo, kaanistaa hetkeks kuollutta muata
Kuolema leijjaellen seittejään kuttoo, eekö tuo lie kohta haataan suata
Pakkanen purroo hirret jiähän, ku leivinuuni halakes eilen
Vittu tuas ottaa jouluna piähän, kylymä pirtti tuo pahan mielen

Vihankylyväjä

Polttaa kaskee liekillä kuolon
Kyntää sen tahissa orjakuoron
Kylyvää kalama kaahun tuhkoo
Muahan karruun luuta ja rustoo

Raeskas tuas muata rivolla terällä, suatto sen tiineeks kurjaen verellä
Kynti tuas routoo kouralla lihan, kynnellä kalaman kynnellä vihan

Sirpillä sattoo vaenajaen niitti
Repi aaki arvet ja verellä siitti
Sattoo keräs kalamaen lihan
Nostatti ilimoelle ikkuisen vihan

Noetavaeno

Yösyvän tulloo, out kaanis ku öenen viita
Kuunsirppi kulukoo, aukoo taevaan ikkunoeta
Epäpyhänä sinuva pittäävät, uhmoot jumaloo ja puavin yksinvaltoo

Päevänä jona peon merkin heijän otassaan näin
Hyö kiänti viisjkannan viärinpäen
Päevänä jona kunnijan naenen noejan maeneen sae
Niin pirut piispoja sakastissa persiiseen nae

Noetavaeno

Liekit nousoo, tulj´ja tuska puhistaa
Kuoloo vanahat opit, piäsöö kirkko peloestaan
Vatikaanin lahtooja pirun kyrpä suussa, ee just nyt voe huastella

Jäläkeläenen

Halus oman poejan, ruhtinaan uuven tulevan
Työsä jatkajan, soturin ja voettajan
Siitti jäläkeläesen, sikijön pahan ja ruman
Luavasta poeka nousj´, uumasta tulen kuuman

Tärisj´ mua, lohkesj´ kalliot suuret
Haehtuvat veet, nousj´ kuolon tuulet
Alako tuho, suapu piällikkö uusj´
Repesj´ korvat, sarvipiä ku huusj´

Matkasj´ sarvipiä kohti ommoo valtakuntoo
Lahtasj´alamaeset, ee ollu ommootuntoo
Tappo ykstellen, viänti niskat katki
Piät mukanasa vei ja veret muasta latki

Tuljmyrskyt

On alakana sota immeisten ja koettana päevä viiminen
Tuho tulloo uamunkoetossa, joku paeno nappija punasta
Enkelj´ tuhon siipesä levittää, mustat varjot muata viistää
Rankasoo kurjoo luopijoo, ihmiskuntoo tuhon tuojoo

Tuljmyrskyt muata rienoo
Hävittää ilimaan koko tienoon
Tuljmyrskyt muata rienoo
Tuassiisa on helevetin hienoo

Sienjpilivet näkkyy taevaalla, joko alakaa nahaka kuoriutuva
Tuljmyrskyt polttaa muaäetijä, vittu alakaa loppu olla lähellä
Kuumat liekit muata nuoloo, kaekki elävä kuoloo
Ee ou toevoa elämästä, ku tukkakii jo lähti piästä

Itkuvirsj´

Käy viha vastaan rakkaavven hyvvee tahtoo
Se tahtomattaan kaeken lahtoo
Se laatturin Tuonelan tuas matkaan laettaa
Se elämän ja kuoleman yhteen naettaa

Ilimoelle kajahtaa itkuvirsj´ ja verreen peittyy rannat
Kalaman viisuva veisataan, se kaavvas tiältä kantaa
Synkän sävelen tahissa lippuu joen vesillä laatta
Rannoella kylän väkj´ kuorossa kirroo elon raskaatta

Peleko se sokasoo rohkeennii mielen
Viha verellä tahmoo kuivunneen kielen
Ja tuas on matkalla Tuonelan laatta
Parantammaan immeisten saeraatta

Ee sielu sua raahoo koskaan, ee ikkään
Ee raakkoo ikkään raahota mikkään
On mullassa tomumaja maenen vaenen
Surkeen immeisen aenokaenen

Kuuvven sylen syvvyyvessä

Joukko synkkä taettaa matkoo kohti haatapaekkoo
Neljä ukkoo arkkua ruahoo, kantaa tuakkoo paenavoo
Ruoho jalakaen alla lakkoo, ku murhemielj´ juuret talloo
Suapuu väki haavvan iäreen, on liejumuata jo puoljsiäreen

Kuuvven sylen syvvyyvessä, mullan alla pimmeyvessä
Tänne minut paeskattiin, arkku kiinni naalattiin
Kuuvven sylen syvvyyvessä, verj´ pakenoo jo syvämmestä
Alla synkän mustan taevaan maot reikijä arkkuun kaevaa

Arkku muahan lasketaan ja lehet kuolleet lakastaan
Kansj´ kiinni naalataan ja lukko vahva lukitaan
Loppuu elo muanpiällinen, taeval lyhyt ja kivinen
Paenuu ukko tyhjyteen, vittu kuuvven sylen syvvyyteen

Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä

Kalaman kalapee

On kalaman kalapee ukko tuo
Joka katseellaan kuolemata luo
Tiijjä häntä mikä tuo oesj´
Vuan en halluu sen lähtevän poes

Silimät tuimat nuo pimmeessä hohtaa
Ja sielullasa mielijä johtaa

Sikijääkö tuo itestään Perkeleestä
Kuppanen ukko kalaman kalapee
Kuolemata levittellöö, Vanaha Vihtahoosu
Nytkö on alakana haavvasta nousu

Helevetin armeijja muasta tulloo
Pahhuutta immeisten päehin sulloo
Ee voes ruakuutta tuota uskoo
Vittu, tämä on yhtä tuskoo

Piät ja käjet puttoeloo
Ja kaekki immeiset rukkoeloo
On se melekosta tuo pimmeitten enkelten touhu
Mustat syvämmet ja silimissä palava roehu

Laalavat jouset

On harmoo joukko liikkeellä tuas, viinet täännä kuolemmoo
Raskaat suappaat muata polokoo, herättee ymparillä vihhoo ja pelekoo
Synkkä laalu täättää tienoon, joka ukko karjuu täättä kaaloo
Muaorjat kahtoo joukkova kieroon, ku kaekki nuotin vierestä hoeloo

Tuskinpa niät uamuva seuroovoo, jos seisot vastassa Savon jousjarmeijjoo

Virittyy jänteet laalaa jouset kuoleman laaluva
Tuhannet soettajat laaluun yhtyy, taevas täättyy mustista nuolista
Se saje kun tulloo vaenooja parkuu kuolemanpelekova
Tuhannet viholliset joukkona kuatuu, tanner täättyy verestä ja suolista

Nuoljkuurot tulloo toesesa perrään ja päevä muuttuu hetkessä yöks
Muanpiällisen helevetin vihollinen kohtas ja eläminen muuttu vaekeeks työks
Silimässä nuolj’ ja vittu parraassa kaks, liekkö tuota ennee hengissä kettää
Harvat on rivit neki pakosalle lähtöö, huavottunneet viimestä henkeesä vettää

Kärähtäny kylä

Uamun harmoossa usvassa ku taevaalta tulj’ mustoo vettä
Kylä makas tuhkan seassa, ee olluna elossa kettää
On sotajoukot jo poekessa ja rannassa vuan tervavene
Pappi käjet ristissä noetuu ”on se nyt vuan perkele”

On taesto verinen herennä ja kylän immeiset kylymänä
Ee kuulu iänj´ sotarumpujen ee soe laalu kaanis lintujen
Raaniot tuhkassa seisoo kalaman käry haesoo
Verj’ peittää routasen muan ja uutta elloo oottoo sua

Viitakemies kuakin selässä istuu, kahtoo kylän raanioeta
Tolohottaa alas tyhjyyteen, kaekki näättää vitun aatiolta
Pappi mannoo elämän helevettiin, kirroo suuren herran
Pyytää lohtuva piäpirulta tämän yhen ja aenoon kerran

Kirroon sinuva luojoo, ku piinoot minuva ruojoo
Tuska valtoo syvämmen ku kuolo korjoo sattoo
Verj’ täättää muan kaekki elävä kattoo

 

Laalavat jouset

Kurjuuven valssi

Elokuulla korjoon kuollutta vilijoo, syyssatteet alako jo kesäkuulla
Kotväkj´ itköö pirtissä hilijoo, taetaa talavella näläkä tulla
On mutasta velliä pellot täännä ja työhevosen valjaattii poekki
Et vittu sitä paskoo millään kiännä, taetaa tuoni korjata kaekki

Vuojenajat hilijoo tulloo, elämänlanka haarastuu
Taejjan perkele tarttuva pulloon, ku jokkaenen meistä saerastuu
Sato mänj´ pilalle ruuattii loppuu, toevos jo vaehteluva viärälle siälle
Nuapurit kuolj’ isorokkoon, joettii tuluvii pellon piälle

Ensjlumi tulloo hiutaleet puttoo, kaanistaa hetkeks kuollutta muata
Kuolema leijaellen seittejään kuttoo, eikö tuo lie kohta haotaan suata
Pakkanen purroo hirret jiähän, ku leivinuuni halakes eilen
Vittu tuas ottaa jouluna piähän, kylymä pirtti tuo pahan mielen

Verjvala

On vuojet etteenpäin männynnä, muaorjuus mielen mustaks vienynnä
On kylät muan tasalle poltettu, pellot vihreet kuravelliks tallottu
On tuhottu entinen elo raahasa, immeisillä vuan polttomerkki kaalassa
Vuan nyt loppu elo kivinen ja pannaan täätäntöön vala verinen

On vannottu vala verinen, verjvala iänikkuinen
Ku sottaan nyt joukko ryntää, on kosto vitun sulonen
Jo vuan kaekki viisuun yhtyy, riipiviin säveliin kuoleman
Ei voe kukkaan armoo suaha, ku raekaa se laalu Tuonelan

Sotavermeet kuapista kaevetaan ja kattilat miekoeks taotaan
Viittakkeet teräviks hiotaan, nuolet terävät puusta vuollaan
Ja näen alakaa kaekki olla valamista, vielä kuakit mukkaan tallista
Alakaa matka pitkä ja tuskanen, tämä viimenen taesto vappauven

Laalavat jouset

On harmoo joukko liikkeellä tuas, viinet täännä kuolemmoo
Raskaat suappaat muata polokoo, herättee ymparillä vihhoo ja pelekoo
Synkkä laalu täättää tienoon, joka ukko karjuu täättä kaaloo
Muaorjat kahtoo joukkova kieroon, ku kaekki nuotin vierestä hoeloo

Tuskinpa niät uamuva seuroovoo, jos seisot vastassa Savon jousjarmeijjoo

Virittyy jänteet laolaa jouset kuoleman laaluva
Tuhannet soettajat laaluun yhtyy, taevas täättyy mustista nuolista
Se saje ku tulloo vaenooja parkuu kuoleman pelekova
Tuhannet viholliset joukkona kuatuu, tanner täättyy verestä ja suolista

Nuoljkuurot tulloo toesesa perrään ja päevä muuttuu hetkessä yöks
Muanpiällisen helevetin vihollinen kohtas ja eläminen muuttu vaekeeks työks
Silimässä nuolj’ ja vittu parraassa kaks, liekkö tuota ennee hengissä kettää
Harvat on rivit neki pakosalle lähtöö, huavottunneet viimestä henkeesä vettää

Kärähtäny kylä

Uamun harmoossa usvassa ku taevaalta tulj’ mustoo vettä
Kylä makas tuhkan seassa, ei olluna elossa kettää
On sotajookot jo poestuna ja rannassa vuan tervavene
Pappi käjet ristissä noetuu ”on se nyt vuan perkele”

On taesto verinen luantuna ja kylän immeiset kuatuna
Ei kuulu iänj´ sotarumpujen ei soe laalu kaanis lintujen
Raaniot tuhkassa seisoo kalaman käry haesoo
Verj’ peittää routasen muan ja uutta elloo oottoo sua

Viitakemies kuakin selässä istuu, kahtoo kylän raanioeta
Tuijottaa alas tyhjyyteen, kaekki näättää vitun aatiolta
Pappi mannaa elämän helevettiin, kirroo suuren herran
Pyytää lohtuva piäpirulta tämän yhen ja aenoon kerran

Kirroon sinnuu luojoo, ku kiusoot minnuu ruojoo
Tuska valtoo syvämmen ku kuolo korjoo sattoo
Verj’ täättää muan kaekki elävä kattoo

Verta, voemoo ja viitakkeita

Haovvan takkoo

Kävelen pitkin synkkee polokuva kylymänä syksyn yönä
Hiekka rahisoo kenkien alla, en ou viikkoon mittää syönä
Hautuumua eessä siintää ja lepakot sen yllä liitää
Pumppu hakkoo kahtasattoo, vieläköhä ruumiita riittää

Haovvan takkoo –
kuuluu iänijä houkuttelevia,on pakko männä kaevamaan
Haovvan takkoo –
ruumiit minulle huutelloo,on piästävä ihmislihhoo maestamaan

Hautuumua usvassa leppee, on joku sen tehnä isolle mäelle
Nyt alakaa jo mielj´seota, pitäsköhän männä kottiin käjelle
Ei ou ilimassa mittään iänijä, vuan nyt rautaportti kolahtaa
Voe vittu alako pelottaa ja paska housuun kohta valahtaa

Tekköö mielj´immeisen lihhoo ja etin sopivan haovvan
Ei ou mittää millä kaevoo, vuan onneks löysin sorkkarauvvan

Verjmies ja Liskotyttö

Kun peittyy Kuopijon taevas mustaan piliveen
Sua Verj´mies nuamalleen tappajan ilimeen
Kun loppuu veen tulo joka ikinen kerta
Alakaa kala sen käjessä rykiä verta

Ja näen alakaa kuolonretki hirvee
Männöövät halliin ja pöllivät kirveen
Verjmies kirves käjessä ympärillesä kahtoo
Ja kaekki jotka vastaan tulloo se hetj´ lahtoo

Myös toesessa piässä hallia kää muutos kaahee
Kun Liskotytön punaset silimät aakee
Jo murtu Liskotytön alla kivinen jalusta
Se hyppäs alas ja tarttu Verjmiehen kalusta

Viitakemies

“Mustassa mullassa matojen kanssa elävältä mätäne
…vittu, eekö lie lähettäne”

Viitakemies hirmunen ruahoo vanahoo ukkoo
Ruahoo tuon raakan helevettiin, olj´syönä myrkkykukkoo
Viitan helema lepattaa, kun tuo synkkyys raskaasti astuu
Liippa kirkuu ja viitake heiluu, kaikkialla elämä lakastuu

Astu synkkä mies sissään,valtas hilijasen pirtin
“Löen miekan talonpoijan issään,suoliisa sen hirtin
Äetin vanahan,vaemon ja lapset kaevoon heitin
Talonpoejan ihtesä tervapaassa keitin”

Viitakemies – kun kuoleman messias punnoo nuoroo
Viitakemies – alakaa elämän viiva näyttää suoroo
Viitakemies – kuuntele kuolemanenkelten kuoroo
Viitakemies – jonossa kuolevat sielut oottaa vuoroo

Ajomies hilijanen ohjoo mustia ruumisvaunuja
Kalamojen piällä peittona vuan verisiä ruanuja
Tuo huppupäenen paska väkijoukkoon ryntää
Pirut riekkuu ja kirkuu, tuas leppä lentää

Ruttonalle

Eli Savon synkissä metissä saeras ja irstas olio
Olj´sen nimi Ruttonalle, kuppanen otus ja sillä olj´polio
Myös ruttoo se ympärille levitti ja omia paeseita puhko
Mädät olj´hampaat sen suussa ja elämä yhtä tuskoo

Ruttonalle – pitkin mehtiä vaelteli ja turkki paskassa eleli
Ruttonalle – joetaen tauteja omisti ja haesj´ sen henki kovasti

Ruttonalle pitkin mehtiä hyppi ja paskalla pusikoessa kykki
Olj´ pervo tuon otuksen mielj´ ja ussein paskanen sen kielj´
Kaekki mualiman tauvit omisti, se niillä ihteesä somisti
Ja kasvo sen vehkeessä sienj´,vaekka se oljkin vitun pienj´

Vuan kerran yhtenä päevänä tulj´ nallen elolle loppu
Kun paese kasvo sen piähän, ni tulj´ sille kova hoppu
Se paeseen kynsilläsä puhko, vuan samalla sen piä räjähti
Ja siihen loppu elo nallen ja koko homma hetj´ kärähti

 

Verjnuarmu

Pimmeyvven Ruhtinas

Pimmeys laskeutuu ylle synkän muan
Pilivet harmoot nousoo vuan
Ruhtinas pimmeyvven tulla liihottaa
Vuan kylläpä tuo vitusti pelottaa

Pimmeyvven ruhtinas, mies synkkien mehtien
Kalaman hajun tuo, haesoo ihan vehkeelle
Kova käry kuoleman, Perkeleen ja Tuonelan
Näätä voemas kaahee, kun helevetin portit aakee

Ukko mustan maeseman
Tulloo ja pistää haesemaan
Verj´ ja suolenpätkät lentellöö
Kun se vesurilla vähän viiltellöö

Kova on kosto ruhtinaan
Se lahtoo kaekki ajallaan
Kukkaan voe sitä karkuun piästä
On sen syvän tehty jiästä

Kalaman kalapee

On kalaman kalapee ukko tuo
Joka katseellaan kuolemata luo
Tiijjä häntä,mikä tuo oes
Vuan en halluu se lähtevän pois

Silimät tuimat on, pimmeessä hohtaa
Ja sielullansa mieliä johtaa

Sikijääkö tuo itestään Perkeleestä
Kuppanen ukko kalaman kalapee
Kuolemata levittellöö, Vanaha Vihtahoosu
Nyt on alakanu haavvasta nousu

Helevetin armeijja muasta tulloo
Pahhuutta ihmisten päehin sulloo
Ei voes ruakuutta tuota uskoo
Vittu, tämä on yhtä tuskoo

Piät ja käjet puttoilloo
Ja kaekki ihmiset rukkoiloo
On se melekosta tuo pimmeitten enkelten touhu
Mustat syvämmet ja silimissä palava roehu

Harmoo talo

Olj´ pimmeellä ajalla mökki
Keskellä synkän Savonmuan
Puut tuimat ympärillä leppee
Ja taevas sen kohalta reppee

Kaaheet on tarinat talon
Ei siellä oo liekkiä elämän tai valon
Tuskoo ja vihhoo sisällään pittää
Kun talon harmoo olla pittää

Harmoo talo
Yön synkkinä tunteina Kristusta soemoo
Harmoo talo
Vittu, että on voemoo

Märänneet ruumiit ja irstaat huamut
Kaahun talloon toevat
Kun yön synkkinä tunteina
Kellot vanahat soevat

Saeraat rituaalit nuo
Ja ukko Paholaesen loetsun
Kyrsee paestovat
Ja toestesa verta joevat

Helevetin vehkeet

Helevetin vehkeet synkän taevaan
Tuovat ruton ja olon saeraan
Kaaheita myrkkyjä ylle ne kylyvää
Kaahuja isolla käjellä syytää

Helevetin vehkeet – tuovat tuhon ja kuolon
Helevetin vehkeet– kaekki unohtuu suohon 

On vehkeissä terästä, verta ja rasvoo
Immeiset uluvoo ja lentää paskoo
Vuan vahvat ne taestelloo ihtesä puolesta
Runkkarit ja homot, vittu ne on suolesta

Helevetin vehkeet tulloo ja tappaa
Paskanko väliä kuhan sielus on vappaa
On vehkeissä terästä, verta ja rasvoo
Immeiset uluvoo ja lentää paskoo

Helevetin vehkeet – runttoo sinut siis
Täpöllä muahan, tunge toevos hanuriis


Kommentointi ee ou käätöstä.